Elonkerjuun Simon lypsämää maitoa.




Katselimme lehmiä mukavan turvallisen välimatkan päästä, eikä minun tarvinnut tunnustaa pelkääväni lehmiä. Minua oli isovanhempieni luona aivan pienenä varoitettu voimakkain sanankääntein lehmien lähelle menemisestä ja jossain alitajunnassa ne muistot ovat edelleen. Vaikkakin tiedän lehmien olevan ehkä maailmankaikkeuden lempeimpiä eläimiä, niin vasikkaa isompiin lehmiin tulen aina suhtautumaan hieman epäluuloisesti. Olen kuitenkin kasvanut maaseudulla ja lähtökohtaisesti erittäin kiinnostunut siitä mistä käyttämämme maito ja liha tulee, joten lähdin SObloggaajille tarjottuun tilavierailuun mukaan.


"Täällä miehet lypsää maidon", tarinoi meille Koskenojan tilan emäntä pilke silmäkulmassa. Talon emäntä osoitti meille navetan neljää lypsyrobottia ja kertoi miten jokaisella lypsyrobotilla oli miehen nimi ja kenen mukaan ne oli annettu. Navetan avajaisissa oli ollut soittamassa Elonkerjuu -orkesteri ja Simo Rallin mukaan oli nimetty yksi roboteista. Simon nimmarikin löytyi robotin kyljestä ja saimme katsella kuvia navetan avajaisista, missä Elonkerjuu soitti ja huikean iso navetta oli täynnä yleisöä. Taisi siellä olla joku kuva seuraavan aamun vähemmän riemukkaista tunnelmistakin :-D.




Koko tila ja sen toiminnot olivat niin pitkälle mietittyjä, että se oli hämmentävää. Siitä mielikuvasta, minkä olin pienenä lapsena saanut käydessäni isovanhempieni pienessä parsinavetassa, oltiin tultu todella monta harppausta eteenpäin. Ensinnäkin koko navetta oli valtava, mutta ennakkoajatukseni häikäilemättömästä tehomaataloudesta eivät todellakaan pitäneet paikkaansa. Navetta oli tilava, valoisa, puhdas ja lehmät puuhailivat rauhallisesti itsekseen omissa päivärutiineissaan. Tässä yllä olevassakaan kuvassa lehmät eivät ole sidottuja parteen kiinni, vaan saavat mennä ja tulla ja liikuskella niin kuin haluavat. Lisäksi nämä eläimet eivät todellakaan olleet vain numerosarjoja, vaan persoonallisuuksia, joilla jokaisella oli vieläpä oma nimi.  




Kuuntelin perheenäidin arkea mielenkiinnolla ja se omistautuminen ja rakkaus työhön paistoi läpi kaikessa. Liisa menee joka aamu itse viideksi navetalle ja päivän työt on yleensä tehty viiden tai kuuden maissa. Tässä perheessä ei mennä yhdessä puolison kanssa nukkumaan, vaan Liisa itse nukahtaa yhdeksältä, minkä jälkeen hänen miehensä lähtee vielä navetalle ja palaa nukkumaan vasta puolen yön maissa. Sanotaan vaikka, että maatilan hoito on todella kutsumustyötä. Oman arkityönsä lisäksi Liisa oli nytkin jäänyt tekemään kuluttajavalistusta ja oli iltamyöhään meidän kanssamme juttelemassa tilastaan, työstään, eläimistään ja maidon tuotannosta.




Oliko tilalla kaikki sitten loistavasti vai löytyikö mitään epäkohtia? Pääsääntöisesti pidin näkemästäni ja kuulemastani erittäin paljon ja toivon lämpimästi, että kaikilla tiloilla olisi asiat yhtä hyvin. Sikäli kun yhteiskunnassamme ei enää tulla palaamaan siihen todellisuuteen, että kaikissa kodeissa olisi oma lehmä, mistä perhe saisi oman maitonsa, niin tilanne on ideaali vaihtoehto. Yhdessä suhteessa toivoisin kuitenkin taantumista sinne entisaikoihin. Toivoisin, että eläinten teuraskuljetuksista päästäisiin eroon ja kaikilla eläimillä olisi oikeus arvokkaaseen kuolemaan. Olisi mielestäni eläimen kannalta parasta ja vähiten stressaavaa, että se loppu tulisi omissa turvallisissa kuvioissa, omalla tilalla. Kotiteurastukset ovat kuitenkin tarkoin säädeltyjä ja näin ollen teurastimot ovat valitettavasti huomattavasti helpompi vaihtoehto. Jos saisin siis toivoa yhden asian, niin toivoisin toimivan kotiteurastusjärjestelmän. Tämä ajatus ei liity pelkästään lehmiin.




Niille, jotka epäilee suomalaista maidontuotantoa millään tavoin, niin haastan tekemään oman tilavierailun. Monet tilat vastaanottavat tutustujia, kunhan vierailusta sopii etukäteen ja Farmarin aikoihin on myös Koskenojan tilalla avoimet ovet. Seinäjoella on siis 14.-17.6. Farmari, missä voi tutustua suomalaiseen ruuantuotantoon tai maaseutuun monella eri tapaa. Tulossa on myös kattava kotieläinkenttä, jossa on päivittäin esillä runsaasti Koskenojan tilan kaltaisia lypsylehmiä. Mekin suuntaamme sinne lasten kanssa ihastelemaan eläimiä ja onhan siellä myös iso Taito -alue, missä on esillä valmiita tuotteita ja tekemispaketteja, materiaaleja ja työnäytöksiä päivittäin. Siskonpaneelisoppaa -blogikin on siellä mukana ihan pienesti, mutta siitä lisää myöhemmin.

Kuvassa näet meidän ruokailutilan lampun, mikä on valmistettu lypsykoneen osasta ja liittyy kivasti käsiteltävänä olevaan  aiheeseen, mutta siitä lisää toisella kertaa.

Kevätterveisin,
Tiina