Itse tehty sohvapöytä.

Itse tehty sohvapöytä.


Meille valmistui yksi pitkään suunniteltu kaluste tässä kesän aikana, nimittäin pitkä ja kapea sohvapöytä. Tarve oli ilmeinen, sillä ilman laskutilaa pienet ja isommatkin sohvalla istujat ennemmin tai myöhemmin tiputtavat ruokaa myös sohvalle. Olohuoneemme läpi kävellään, joten se rajoitti sohvapöydän mallia. Päädyimme itse tehtyyn skandinaavistyyliseen pelkistettyyn malliin. Somisteena oleva huivi on Lapuan Kankureiden ihana Tsavo -huivi.


Materiaaliksi valikoitui paksu haapalankku ja se hiottiin kulmahiomakoneen hiomalaikalla. Ainoastaan pöydän pinta hiottiin täysin sileäksi, muutoin hionta tehtiin melko suurpiirteisesti. Pöydän jalat yhdistettiin kanteen poraamalla pienet reiät puutapeille ja yhdistämällä kansi ja jalat puutapeilla ja puuliimalla. Kaupassa myydään myös niin sanottuja tapitussarjoja, mistä löytyy kaikki tarpeellinen puutapitusten tekoon. Asensimme vielä pienet kulmaraudat sisäkulmiin antamaan pöydälle lisätukea, mikä on tarpeen, mikäli pöytää käytetään penkkinä tai lasten leikeissä tasapainotelineenä.


Pöytä on viimeistelty kirkkaalla Osmo Color Top Oililla ja näin se ei ime likaa puunsyihin, vaan on helposti puhdistettavissa. Huoneen muut käsittelemättömät puiset yksityiskohdat tuovat mukavasti kodikkuutta ja lämpöä olohuoneeseen.


Ihania kesäpäiviä!
Tiina

Oletko löytänyt jo blogini Facebook-sivun, mikäli et niin löydät sen TÄÄLTÄ! Tervetuloa piipahtamaan!


Asuntomessukohde ärsytti.

Asuntomessukohde ärsytti.



Tämä talo on Porin asuntomessujen talo Haltiatar, mikä on saanut melkoisesti jo palstatilaa, mutta kirjoitetaan muutama rivi edellisten lisäksi. Oma suhteeni Haltiattareen on todella ristiriitainen. Kävellessäni taloon näin kauniit vaaleat puuseinät ja kysyin välittömästi, että millä puupinnat oli käsitelty. Kuullessani vastauksen, että kaikki pinnat oli käsitelty saunasuojalla, en päässyt asian yli vaan 70-luvulla syntyneenä ja paljon puupintojen keskellä asuneena taisin loppukierroksen vain kuvitella kauniiden puupintojen tilalle auringon kellastuttamat puupinnat. Jos jokin asuntomessukohde nostatti siis tunteita, niin se oli todellakin tämä ja ensisijaisesti ei puhuta nyt positiivisista tunteista. Laitan ärtymyksen isoja auringon kellastamia puupintoja kohtaan keski-ikäisyyteni piikkiin, olen lapsuuteni katsellut lakattuja mäntylautoja, niin katoissa kuin seinissäkin.


Kuvaaja: Kipot Pinossa - blogin Sanna

Vasta illalla sain jotenkin rauhan asian kanssa tuumittuani, että koska materiaali on puuta, niin voihan sen hioa tai maalata tai vaikka tapetoida. Nyt kun aurinko ei ole vielä ehtinyt kellastuttaa pintoja, niin kaikki näyttää todella raikkaalta, varsinkin mustia kalusteita vasten.


Kohteessa on käytetty yhtä suosikkimateriaalia Huntonin eristettä ja se herätti toki positiivisia mielleyhtymiä, kun taas CLT- puuelementtien käyttö herättää kysymyksiä ilmaan. Tähän olisi tosi osuvaa lainata Aalto Haitek Oy:n facebook-sivulta erittäin hyvin kiteytettyä kommenttia: "Eipä kerrottu mitä egologista on clt:ssä? Kysyin monelta taholta. Tietääkö kukaan? Jos seinässä on neliöllä 8kg uretaaniliimaa ja mainostetaan ekologiseksi niin ei oikein mahu minu ajatusmaailmaan. Voi sanoa jotta mainonta ja aivopesu kannattaa. Ennen vanhaan liiman haistelua pidettiin vaarallisena, nykyään se on ekologista." 

Kuvaaja: Kipot Pinossa -blogin Sanna

CLT -elementtejä käytetään osittain sen vuoksi, että CLT-elementeissä ei tapahdu ajan myötä painumista, niin kuin hirsirakentamisessa monesti tapahtuu ja saadaan helposti näyttäviä isoja puupintoja. Uusi materiaali on herättänyt paljon kiinnostusta ja jo muutaman vuoden asuntomessuilla on esitelty ristiinliiminatusta puutavarasta tehtyjä taloja. Joka kerta nämä talot kiehtovat ja kiinnostavat niin mediaa, kuin muitakin vierailijoita. Liima kuitenkin tulee väkisinkin tappamaan talon hegittävyyttä ja se herättää kysymyksiä, että onko näistä taloista kuitenkaan sotaan homeisia julkisia rakennuksia vastaan, sillä paljonhan näistä tehdään tällä hetkellä myös julkisia rakennuksia.  Media kirjoittaa homekoulun tilalle rakennetusta massiivihirsikoulusta ja saattaa tarkoittaa näitä "liimapuulevyistä" tehtyjä rakennuksia. Elementtien valmistajat toki osaavat kertoa, että liimat eivät vaikuta talon hengittävyyteen mitenkään, mutta toisaalta historia tuntee aika monia floppeja rakennusalan uusissa materiaaleissa, joten olisiko kuitenkin varminta luottaa vanhoihin hyviin ratkaisuihin.

Kuvaaja: Kipot Pinossa -blogin Sanna

Haltiattaren kerrotaan olevan aistiesteetön, mikä on uusi mielenkiintoinen termi jota myös CLT-levyjen valmistaja on alkanut käyttämään. Asioiden medikalisoiminenhan tuo aina hieman lisää uskottavuutta. Lopuksi kiitos Asuntomessukohteesta, mikä nostatti tunteita pintaa. Pyydän anteeksi asunnon omistajilta negatiivisista ajatuksistani kotinne materiaalivalintoja kohtaan! Teillä on kuitenkin aivan mieletön koti ja on parempi herättää tunteita, kuin olla se koti, mikä ei jää edes mieleen kierroksen jälkeen. Kiitos myös Kipot Pinossa -blogin Sannalle, jolta sain kuvia kohteesta, koska oma kuvaaminen pysähtyi siihen kun aloin purkamaan fiiliksiäni kohteesta ihanille mediapäivän kanssaretkeilijöille Tuulialle ja Hannalle. Kädet ja suu kävi niin tiuhaan siinä kohdassa, ettei kuvaamiselle jäänyt aikaa.

Kymmenen mielenkiintoista yksityiskohtaa Porin asuntomessuilta.

Kymmenen mielenkiintoista yksityiskohtaa Porin asuntomessuilta.


Asuntomessujen mediapäivän kuvasadosta ammennan teille kymmenen mielenkiintoista yksityiskohtaa. Ryijyn voi heittää myös lattialle matoksi, kuten tässä asuntomessukodissa ja isosiskoni lisäksi näin ajattelee Villa Karhun (nro 19) sisustussuunnittelija Frida Steiner.


Huokeaa raudoitusverkkoa voi käyttää myös aitamateriaalina. 


Messuilta löydät myös ladonovia, sekä pelkästään ovien metalliosia tee se itse -ihmisille ja näitä löydät kotisohvaltasi Mirror Line -yrityksen nettisivuilta. Tämän löydät Talo Luviasta (nro 11), mikä oli "pitkästä tavarasta" messuille rakennettu.


Käyttämättömistä kaulakoruista voi tehdä myös tauluja, niin kuin oli tehty WinNovan tähdessä (nro 7) monien muiden kivojen ideoiden lisäksi.


Vihersisustamista Herukka -talon (nro 5) olohuoneen seinällä.


Woodio on messuilla esittelemässä tuotteitaan ja näihin pesualtaisiin kannattaa pysähtyä tutustumaan. Puuta ja hartsia yhdistämällä voi saada aikaan mielenkiintoisen näköisiä tuotteita.


Isoista Scrabble-kirjaimista oli luotu hauska teos seinälle.


Ikääntyneiden palvelukodista Villa Luodosta (nro 1) löytyi laminaatilta tuntuva matto kuvana lattiassa, mikä oli lämpöistä kodikkuuden tuntua tuomassa.


Modernit eleettömät keittiöt eivät ihastuttaneet, mutta viime metreillä bongasin Mavi-kalusteen esittelykeittiön kadun reunasta. Tästä löytyy jo mummolafiilistä ja taisin vähän rakastua noihin yläkaappien vetimiin.


Sisäänkäynnin lähellä olevassa teltassa on myynnissä esimerkiksi näitä herkullisen näköisiä vetimiä ja vaihtoehtoja on karkeasti yksi seinällinen.

Oikein mukavaa asuntomessupäivää sinulle, mikäli yksi kesälomareissustasi suuntautuu juurikin asuntomessuille. Porin asuntomessut tarjoavat hyvin tiiviin messualueen, mistä johtuen pihasaunoja tai monimuotoisia isoja pihoja et tule näkemään. Näiltä messuilta saat kuitenkin paljon moderneihin koteihin trendikkäitä sisustusideoita, sekä ohuen sipaisun persoonallisia ratkaisuja ja toki mukavan päivän Porissa. Tulen esittelemään vielä kesän aikana muutaman näiden asuntomessujen suosikkikohteista, joten palataan asuntomessujuttujen pariin vielä uudelleen.

Oikein ihania kesäpäiviä toivotellen,
Tiina