Isoäidinneliö jättikoossa




Meillä on olohuoneessa testissä uusi seinävaate  tai tilataideteos, vai olisiko se ihan vain jättikokoinen isoäidinneliö. Pahoittelen hämärää kuvaa ja toivon auringon näkyvän jo useammin tai ainakin aina silloin, kun otan kameran käteeni.


Yhdistin ihastuttavat jättineuleet, heräävän virkkausinnostukseni ja JYSKin tarjoukset. Kipaisin neljä fleecehuopaa Jyskistä, josta saa tällä hetkellä valkoisia huopia 2,50 euron kappalehintaan ja värillisiä 3 eurolla. Sijoitin projektiini kokonaisuudessaan 11,50 e. Leikkelin huovat noin kämmenen levyisiksi kuteiksi ja lähdin testailemaan. Tämä postaus ei sisällä ohjetta isoäidinneliöön, sillä niitä on netissä valmiina runsaasti.


Alunperin inspiroiduin jättineuleista The Little Village - blogissa, mikä on muuten hurjan ihana DIY-blogi. "Pikkukyläblogi" on tehnyt jo kolme erilaista inspiroivaa postausta jättineuleista. Testailin itsekin ensin kutomista numeron 25 megajättipuikoilla, mutta en saanut riittävän leveää työtä aikaiseksi, jotta työtä olisi voinut kuvitella torkkupeitoksi. Vaihdoin projektin kutomisesta virkkaukseen.



Olipa virkistävää hakea rajoja ja ajatella tuttua asiaa vähän uudesta vinkkelistä ja erityisesti eri kokoluokassa.



Isoäidinneliön muoto on tuttu, turvallinen ja tunnistettava. Voisiko tämä toimia tilataideteoksena julkisissa tiloissa? Tehdessä syntyi myös ajatus siitä miten lapset voisivat hyvinkin innostua tälläisestä jättikokoisesta käsityöstä, joten vinkkiä kouluille!



Hämmentävän iso lopputulos, mikä ulottui melkein keittiön pöytämme reunasta reunaan, ripustettiin seinälle kokeilumielessä. Aika näyttää jääkö se siihen.




Mukavaa loppuviikkoa sinulle toivottelee,
Tiina