Sokerimaalaus sopii kaiken ikäisille.



Sokerimaalaus ihastuttaa lapsia kuin aikuisiakin melkein takuuvarmasti. Tekniikka on löytöretki väreihin. Sula sokeri kuljettaa sävyjä ja saa ne polveilemaan, sekoittumaan ja mutkittelemaan keskenään.




Tähän ei tarvita erityisiä taitoja tai hyvää hienomotoriikkaa, joten sokerimaalaus sopii hyvin myös alle kouluikäisille lapsille. Työt on hyvä teipata maalarinteipillä alustaansa paperin kupruilun välttämiseksi. Työ sivellään ensin sokeriliemellä.

Sokeriliemen valmistus:
Lisää 2dl sokeria 1dl kiehuvaa vettä.

Toiset vedenkeittimet saavat veden tarpeeksi kuumaksi, jotta sokeri sulaa täysin, mutta eivät kaikki. On varmempaa kuumentaa vettä ja sokeria kattilassa, kunnes neste on kirkasta. Anna liemen jäähtyä ennen käyttöä, voit pullottaa lopun liemen ja jatkaa seuraavana päivänä sokerimaalausten taiteilua.




Levitä sokeriliemi koko paperille. Työ pitää tehdä heti sokeriliemen levityksen jälkeen, ennen kuin sokeriliemi ehtii kuivahtaa. Maalaa runsaspigmenttisillä vesi -tai peiteväreillä ja tee haluamiasi värikokeiluja. Töpötä, roiski tai tiputa väriä tai vain maalaile. Pienetkin pisteet voivat levitä laajalle. Värien sisään voi lisätä eri väriä, jolloin saa hienoimmat väriyhdistelmät.

 Töiden kuivumisaika on melko pitkä ja työt vaativat 2h -24h kuivumisajan, riippuen siitä miten paksuja sokeriliemikohtia työssä on.



Tässä on yhden pienen eskari-ikäisen kuviskurssilaisen taidonnäyte ja retki värikokeiluihin. Mukavia testaushetkiä sinullekin, mikäli innostut kokeilemaan tätä koukuttavaa seikkailua värien maailmaan.

Siskonpaneelisoppaa -blogin DIY-ideoita ja kodin rakennusta voit seurata blogin omalla Facebook-sivulla tykkäämällä sivusta TÄÄLLÄ.

Tiina