Mitä meillä tapahtui remonttivuonna 2017?


Aika tehdä lyhyt katsaus siihen, miten meidän remontti edistyi vuonna 2017. Vuosi meni lastenhuoneen remontin parissa ja tutustuttiin siinä ohessa joihinkin meille uusiin hienoihin materiaaleihin ja työtapoihin, mitä blogissani on käsitelty pitkin vuotta.


Remontti alkaa meillä aina vanhojen materiaalien poistamisella ja näin päästään tsekkaamaan myös rakenteiden terveys ja niiden tila. Vuosien saatossa hirsirakenteiden painuessa on ihan paikallaan tsekata rakenteet ihan maahan asti ( ainakin näin sadan vuoden välein). Siltikään rakenteiden ollessa  kunnossa ei tarvitse automaattisesti kaikkea vaihtaa, terveet rakenteet saavat jatkaa edelleen elämäänsä samoissa tehtävissä.


Hirsirakenteisen rossipohjaisen ja vinokattoisen talon elinkaari voi olla oikein hoidettuna hyvinkin pitkä. Tämäkin talo on aikojen saatossa nähnyt jo paljon erilaisia muodin oikkuja talon sisäpintojen suhteen. Aiemmin hirret pyrittiin mahdollisuuksien mukaan sisätiloissa peittämään, ja ne nähtiin köyhyyden merkkinä jos ei ollut varaa peittää hirsipintoja. Tällä hetkellä on muodikasta jättää hirsipintoja esille ja ehkä jossain vaiheessa tämäkin kattohirsi nähdään taas peitettynä. Tässä huoneessa hirsiseinät peitettiin ulkoseinien osalta paksuilla huokolevyillä ja katon osalta hirret saivat jäädä näkyviin. 


Katto maalattiin suosikkimaalillani, eli Colorian Greenlinellä, mistä löytyy myös tuo pohja - ja kattomaali. Maalasin nuo edeltävässä kuvassa olevat katon hirsien väliset lankut ja siihen kului kyllä aikaa ja hermoja, sekä erilaisia pensseleitä ja teippiä parrujen suojaamiseen. Maali on itsessään hyvin miellyttävä, sillä se on öljypohjainen, mutta kuitenkin vesiohenteinen ja melkein täysin tuoksuton.


Vanhat hirret oli aikoinaan maalattu, ja hioin suurimmat maalit pois ja maalasin itse sekoittamallani munatemperalla hirsien päälle. Mikäli sinua kiinnostaa itse tehty munamaali, niin katsopa aiemmasta postauksesta siihen ohjetta TÄÄLTÄ.


Nelivuotiaan taidonnäyte siitä miten eristepaaleja sai liikutettua ulkokatoksesta sisätiloihin. Pulkka oli napattu avuksi ja niin se pulkka kulkee täällä Etelä-Pohjanmaalla kirjaimellisesti kesät ja talvet. Hunton eristeenä ihastutti meitä myrkyttömyydellään ja puhtaudellaan, pääset TÄSTÄ tutustumaan lisää tuohon meillä käytettyyn Huntonin levyeristeeseen.


Sitten lattian kohdalla, kun budjetti alkoi jo paukkua, niin tormäsimme jenkkien sivuilla OSB-lattioihin ja sitä ideaa piti ehdottomasti testata. Lankkulattia oli haaveeni, mutta tällä kertaa piti oikoa, jotta saatiin budjetti kuntoon edullisella ratkaisulla. Olihan ja on edelleen mahdollista latoa levyjen päälle laminaatit jos lopputulos olisi ollut huono. OSB-levyt ja puun tuntu jalan alla oli kuitenkin juuri niin kiva, kuin olimme alunperin toivoneet. Levyjä hankkiessa pitää varmistua siitä, että levyt on varmasti valmistettu sisätiloihin, sillä ulkotiloihin sopivissa on muun muassa homemyrkkyjä, joiden kanssa ei halua elää samoissa tiloissa. Lattiasta ja sen teosta voit lukea enemmän TÄÄLTÄ!


Nää on näitä tilanteita jolloin pinkopahvituksen eläminen todella tuli esiin, kun maalasin sen. Tästä kuvasta voi jokainen pohtia, että miten haastavaa on pinkopahvin ( ja myös vettyvien paperitapettien) asentaminen on, kun asennettava materiaali elää näin paljon. Maalaaminen sinänsä oli helppoa, se alusta siellä alkaa elämään heti kostuttuaan, mutta ei silti estä tai juurikaan hankaloita seinän telaamista. Joskus perinteisten tekniikoiden kokeilu ja testaaminen voi olla todella haastavaa, vaikka noin ylipäänsä vanhan kansan rakennustavat ovat niitä yksinkertaisia ja selkeitä, joita jokaisen Maija ja Matti Meikäläisen on mahdollista toteuttaa.


Tähän lopulta päädyttiin. Lastenhuoneen kolme seinää ovat hyvin valoisia, kun taas toisella seinustalla on pinkopahvia sekä tapetoituna, että maalattuna hyvin voimakkain ja tummin sävyin. Näihin sänkyihin liittyy ihan oma tarinansa, mutta kerron niistä lisää toisella kertaa.

Mukavaa kevään odotusta,
Tiina




Facebook-sivuni löytyy täältä, joten käyhän tykkäilemässä jos sinuakin kiinnostaa vanhan talon kunnostaminen!