Ripaus ideoita ja inspiraatiota vanhoista taloista.


Tervetuloa kanssani kierrokselle Kokkolan vanhoihin taloihin! Meille tuli yllättäen superihanaa asiaa Kokkolaan (paljastan myöhemmin lisää) ja juuri Rakkaudesta Remonttiin -tapahtuman aikana. Kyseisessä tapahtumassa siis useat vanhat talot avaavat ovensa vieraille yhdeksi päiväksi ja vierailla on mahdollisuus käydä inspiroitumassa kodeista. Tässä ja tulevassa postauksessa esittelen joitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia tapahtumasta.



Ensin kotiin, missä uskallettiin kokeilla ja ajatella hieman "laatikon ulkopuolelta". Tässä näet todella vanhan oven, mistä on tehty liukuovi. Mekaniikka oli sama kuin tavallisissa liukuovissa, mutta mekaniikka on vain kauniisti piilotettu, mekaniikasta näkyi vain näin vähän. Ensimmäinen kuva on myös samasta kodista.


Sohvan yläpuolella oli teos, mikä saattoi olla hyvinkin vain purkujätteestä koottua seinätaidetta.  Tämä saattaa olla ostettu, mutta moni remontin keskellä asuva saattaa koota vastaavia omalta pihamaaltaan. Hauska!


 Näin mielenkiintoiselta näyttää tuoli, mikä on päällystetty kartoilla.


Mikäli haikailet vanhojen ikkunoiden tunnelmaa, niin sellaisen voi aina ripustaa ikkunakoristeeksi ikkunaan.


Sitten hyppäys toisaalle, kotiin missä remontti vasta valmistumassa, eikä sinne vielä oltu päästy muuttamaan. Keittiö oli todella moderni, mutta yksityiskohdista näkee, että on haluttu löytää vanhaa tunnelmaa ja vanhaan taloon sopivaa ulkoasua.


Smeg on selkeästi vastannut vanhojen kotien remontoijien tarpeeseen. Useasta kodista löytyi vähintään retromallista leivänpaahdinta, mutta myös uuneja ja liesiä näkyi.


Tummapohjainen kukallinen tapetti on tällä hetkellä trendikäs valinta ja sopii kuin nenä päähän myös vanhaan taloon, tässä Boråsanin kukkatapettia.


Hyppäys seuraavaan taloon, mihin oli valittu rohkeasti Jukka Rintalan Sanduddille suunnittelemaa tapettivalikoimaa,


Tähänkin keittiöön oli valittu sinisävyinen kaapisto, kullan värisellä hanalla.


Sekä jälleen Smegin uuni ja myös liesitaso. Tämä kohde oli kesken, joten siksi kuvassa näkyy raksapölyä.


Jälleen hypättiin uuteen taloon ja tässä ikkunan edessä olevassa valaisimessa oli jotain todella kiehtovaa.


Rohkeita värivalintoja.


Tässä kohteessa pidettiin todella vanhoista tavaroista ja William Morrisin tapetti ihastutti todella. Karkeasti voisi sanoa, että jos asukkaat olivat iäkkäämpiä, niin kodista löytyi vanhempaa antiikkia ja jos oli kyse keski-ikäisistä talon omistajista, niin kodista löytyi enemmän 70-luvun antiikkia. Toki ainahan löytyy poikkeuksia, mutta joitakin karkeita yleistyksiä saattoi tehdä.



Minähän olisin juuttunut jokaiseen kohteeseen juttelemaan asukkaiden kanssa, mutta mukana oleva nelivuotias piti huolen siitä, että vauhti pysyi yllä, eikä kuvakulmia jääty hakemaan. Vieraita täynnä olevien talojen kuvaaminen paremmin vaatisi aikaa ja hieman kärsivällisyyttä. Tähän postaukseen valikoitua omasta mielestäni jännittävimmät tai mielenkiintoisimmat kuvat/ideat/pinnat. 


Mukavaa sunnuntaita sinulle, palaan tähän tapahtuman tähän kohteeseen ja siihen ihanaan hankintaan myöhemmin ;-)


Tiina