Pohojalaaset häät!


Tervetuloa kurkistamaan hääkuviamme! Mikäli olet uusi blogini lukija tai satunnainen kävijä, niin suosittelen kurkkaamaan päivityksiä toukokuulle asti. Näin sinulle selviää paremmin juhlatilamme valmistelutöiden laajuus ja se kammottava lähtötilanne. Toivottavasti nämä toimivat inspiraatiokuvina myös jonkun muun navettaprojektissa.
 
Sata henkeä mahtui loistavasti 12 metriä pitkään navettaamme juhlimaan. Onneksi säät olivat puolellamme ja näin ollen myös ulkotilat olivat paremmin käytössä. Erityisesti pidin kattoon asennetuista lipputankovaloista, mitkä verhottiin vielä hallaharsolla.


 Vanhat ikkunat toimivat paikkakarttoina. Kaikki mitä ei tilassa ehditty maalata tai saatu täysin kauniiksi, niin yksinkertaisesti peitettiin hallaharsolla. Tilaan käytettiin yli 200m hallaharsoa.
 
Kallo löytyi siivousten yhteydessä vanhasta lantakasasta.


 Jokainen vieras löysi omalta paikaltaan kuksan. Tuosta puisesta mukista oli tarkoitus nauttia kaikki illan juomat.
 
 Kuksat oli nimikoitu ja jokaisesta löytyi myös hääpäivämme päivämäärä poltettuna. Nimikoimisesta huolimatta illan edetessä kuksat alkoivat mystisesti hukkua ja itse kunkin kuksaa etsittiin moneen otteeseen illan aikana, toiset löytyivät vasta seuraavana aamuna.
 

Alkumaljojen täyttö on kesken.


Painotuotteissa näkyi häidemme teemoja. Helavyö oli osa sulhasen pukeutumista.


Karkit omalla paikallaan valmiina, isommille ja pienemmille herkkusuille. Karkkia häissämme kului noin yhdeksän kiloa.
 
Photo booth tai meidän sanoin valokuvauspiste oli kaikille vieraille tarkoitettu tilaisuus otattaa itsestään ja perheestään vähemmän tai enemmän hassuja kuvia valokuvaajamme pystyttämässä studiossa.


Vähän reittiohjeita seinällä. Hauska sana tuo palakolliset noin kirjoitettuna.


Ove is sweet :-D.


Pihaan oli pystytetty opastetaulu, mistä näkyi tärkeimmät suunnat, mihin vieraidemme kannatti juhlien jälkeen suunnata.
 
 

 
 Siskojeni suunnittelemat kauniit pöytäkoristeet. Ivoryn sävyiset pom pomit sopivat täydellisesti viljanipun somisteeksi.
 

 Morsiuskimppu oli todella kaunis, niin kaunis etten olisi osannut sitä itse edes suunnitella noin kauniiksi. Olin antanut floristille vapaat kädet ja todellakin olin tyytyväinen lopputulokseen. Pienet korukehykset, joissa edesmenneet läheisemme olivat osana hääjuhlaamme, olin vienyt floristille aiemmin ja kertonut muutamalla lauseella väreistä ja teemasta. Kimpun teki Jalasjärven Kukka-Aitta .
 
 
Rehupiikles viihdytti ja nauratti taattuun tapaansa. Ehkä yksi hauskimpia muistoja jäi kun bändi tarkoituksella muisti morsiamen nimen väärin koko illan. Siitä riitti hauskaa vielä bändin poistuttua paikalta.


 Nokipannukahvit keitteli Komiat Hetket ohjelmapalvelu. Komiat Hetket on todellinen asiakaspalveluhenkinen tiimi ja mikä vain on heidän kanssaan mahdollista. Meidän häissä he järjestivät puukonheittoa ja puhallusputkiammuntaa, tarjoilivat tekemäänsä hirvenlihakeittoa ja hoitivat kahvipöydän esille laiton, sekä keittivät nokipannukahvit. Hirvenlihakeitto oli todella maukasta ja toiveiden mukaista. Lämmöllä suosittelen heitä!
 
Olen todella ihastunut näihin Kuusisten ottamiin kuviin, joita tälläkin sivulla on suurin osa. Filtterin olen itse lisännyt kuviin jälkikäteen. Jaana Kuusinen ja hänen miehensä olivat todella löytäneet häistämme ne oikeat hetket, ilmeet ja tilanteet, joita voimme lämmöllä katsella ja muistella vielä pitkään. Suurin osa tämän sivun kuvista on Jaanan tai hänen miehensä ottamia. Kuusiset tekevät kuvausta harrastuksenaan ja mukavaan hintaan. Kuvat saa itselleen alkuperäisinä kaikki. Minun kauttani voi kysellä heidän yhteystietojaan.


Morsiamen epäesteettiset vaniljavannikkeet luki kahvipöydän listalla. Rakastan näiden makua, mutta en vain saa tuota ulkonäköä onnistumaan ihan niin kuin äitini.


Anopin maailman parhaimpia lusikkaleipiä.


Kermalikööriä pieninä annoksina.


Baari aukesi kahvipöydän jälkeen. Drinkit oli suunniteltu ja nimetty omasta päästä ja baarimikon avustuksella.


 Häjyt tuli paikalle ja epätietoisuus laskeutui siitä mitä nyt tulisi tapahtumaan.
 
 
 Siinä ne nyt suunnitteli ketä viedään ja mihin ja mitäs sitten tapahtuu....
Baarimikko vietiin ja sulhasen ja bestmanin, sekä vapaaehtoisen piti lähteä hakemaan baarimikkoa takaisin.
 

Takaisin tulikin sulhanen, bestman, vapaaehtoinen ja häjyt, puettuna hieman erilaiseen asuun. Kukapa ei tykkäisi katsella miehiä tutuissaan ja sukkahousuissa? Ainakin meidän vieraat ulvoivat naurusta. Pienenpienet joutsenet esittivät suloisen version Joutsenlampi-baletista. Esiintymispalkkio menee lyhentämättömänä erityislasten hyväksi. Valitettavasti en voi näyttää teille enempää näitä herkullisia kuvia ;-).
 
Illalla tunnelmavalaistus oli edukseen.


 Silti yhä usempi vieras oli seurannut piilopullo-kylttiä ja löytyi saunan takaa. Oletin alun perin yhden 0,75l viskipullon riittävän tuolla saunan takana, mutta seuraavana aamuna saunan takaa löytyikin neljä tyhjää pulloa väkeviä.
 
 
 
 Kuolleiden läheistemme muistokynttilät paloivat vielä aamullakin kauniisti terassin kaiteella.

 

 
Aamu kertoi pohjalaishäiden olevan onnistuneet. Kiitos kaikille mukana olleille tai muutoin hengessä mukana oleville.

Seuraavaksi palaan taas "ruotuun" ja tarinoin remontin edistymisestä , Seinäjoen käsityömessuista ja muutama askartelupostauskin on jo työn alla. Nauttikaa ihanasta loppukesästä!