Mikä on meidän perheessä järkilahja pienelle pojalle?

Mikä on meidän perheessä järkilahja pienelle pojalle?


Täällä nuo lasten joululahjat ovat pyörineet vielä mielessä. Lapset selaavat joululehtiä innolla ja toiveita tulvii aina vain lisää uusien joulukuvastojen myötä. Tosin nykyisetkin lelut muodostavat helposti hallitsemattoman kaaoksen, joten en haluaisi enää omalta osaltani edesauttaa jouluna muutoinkin väistämättömästi kasvavaa leluryökkiötä. Olen päättänyt ottaa järjen äänen käyttöön joululahja-asioissa ja toteuttaa ainoastaan poikien ykköslelutoiveet ja toinen lahja tulee olemaan jotain mitä muutenkin pitäisi hankkia. Pohdintaa ja päätöksiä nelivuotiaan järkilahjasta.



Soijavahakynttilöiden valmistusta joululahjoiksi.

Soijavahakynttilöiden valmistusta joululahjoiksi.


Haluaisitko tehdä itse helppoja joululahjoja? Soijavahakynttilöiden teko on helppoa ja hauskaa. Lue eteenpäin ja katso miten!

Itsetehdyt joulutontut kierrätysmateriaaleista.

Itsetehdyt joulutontut kierrätysmateriaaleista.


Nämä tontut syntyivät melkein kokonaan kierrätysmateriaaleista. Varsinkin pienten lasten äideille kertyy kotiin sekä pilttipurkkeja, että pieneksi jääneitä tai rikkinäisiä lastenvaatteita. Tervetuloa tutustumaan näiden tonttujen valmistukseen! 

Mitä joululahjoiksi 2- ja 4-vuotiaille pojille?

Mitä joululahjoiksi 2- ja 4-vuotiaille pojille?


Onko teilläkin pieniä lapsia tai muistatko miten jännää se joulupukille kirjoittaminen oli? Meillä tunnelmoidaan joulua nyt jo sopivassa määrin pohtimalla näitä jännittäviä asioita ja kotiin tuleva Lasten Suuri Lelukirjakin on luettu niin tarkasti, että kannetkin ovat jo poistuneet lehdestä. Tästä postauksesta saat vinkkejä pienten poikien toivelahjoista.

Jouluisia hamahelmitöitä uusin ideoin.

Jouluisia hamahelmitöitä uusin ideoin.


Sukellus jouluaskarteluihin! Hamahelmistäkin voi todella tehdä jotain kaunista joulukuuseen. On aika unohtaa ne monenkirjavat helmisekoitukset ja pysyä tutuissa joulun perusväreissä. Kirjontalangalla ja neulalla voit koristella tekemäsi hamahelmikoristeet haluamallasi tavalla. Lisää inspiraatiota näistä aiheista löytyy kun jatkat postauksen lukemista eteenpäin.

Ohjeet sisustustähtien tekoon!

Ohjeet sisustustähtien tekoon!


Nämä tähdet voisi toteuttaa näin ennen joulua vaikka joulunpunaisesta, tai hillityn harmaasta. Oma valintani oli vähemmän vuodenaikaan sidottu, joten nappasin askarteluliikkeen loppuunmyynnistä erilaisia värikkäitä kuviokartonkeja. Tämän idean voi hyvin toteuttaa myös vaikkapa tapetinjämistä ja pienikokoisten tähtien tekoon käy myös kirjojen sivut. Klikkaile eteenpäin, niin löydät näihin  kolmiulotteisiin tähtiin helpot ja yksityiskohtaiset ohjeet.

Itse tehty isänpäivälahja.

Itse tehty isänpäivälahja.



Helppo ja mukava tee se itse -vinkki isänpäiväksi. Tämä kappale on oikeasti valmistunut jo neljä vuotta sitten miehelleni, mutta koska muki on säilynyt vuosien saatossa näinkin hyväkuntoisena ja ollut pidetty muisto, niin haluan jakaa sen teille nyt hyvänä ja helppona lahjavinkkinä isälle.  Lukemalla eteenpäin näet mukin toisen puolen ja ohjeet.