Aika paljon makeempia johtoja.

Aika paljon makeempia johtoja.


Yksityiskohdat ovat tärkeitä ja on paljon asioita, mihin en ensimmäisten huoneiden remonttien yhteydessä edes ehtinyt perehtyä riittävästi, kuten vaikkapa johtoihin ja niiden kiinnityksiin. Yhden huoneen remontoinnin vuosivauhdilla taas ehtii paremmin keskittyä ihan niihin pienimpiinkin yksityiskohtiin ja niin kuin olen sanonut ennenkin, niin yksityiskohdat ovat tärkeitä.


Ihastelin monena iltana eri värisiä kangaspäällysteisiä johtoja kangasjohto.fi -sivustolla. Välillä olin jo antamassa lasten valita täysin vapaasti heidän mielestään sopivan värisen kangasjohdon, mutta lasten ajatukset oikeasta sävystä olivat hieman liian villejä, ajatellen huoneen käyttöä sitten, kun lasten huoneet siirtyisivät yläkertaan. Päädyin siis mustavalkoiseen siksak -kuvioon, mikä tuo mieleen vanhanaikaisen silitysraudan johdon. Johdot tulivat nopsaan kotiin ja olin tyytyväinen asiakaspalveluun.





Tässä vielä havainnoiva esimerkki yksityiskohtiin panostamisesta. Vasemmassa kuvassa  tänä kesänä asennettuja lastenhuoneen johtoja ja johdonohjaimia, sekä oikealla puolella kiireessä hommattua ja asennettua olohuoneen johtoa ja johdonohjaimia. Ehdottomasti myös johdot kannattaa harkita ja valita huoneeseen ja sen tunnelmaan sopiviksi. Kupariset johdonkiinnikkeet olivat minusta ihan nappilöytö, sillä ohjaimet olivat persoonalliset, mutta myös melko huokean hintaisen. Haastavaksi  meinasi tosin muodostua kuparinaulojen löytäminen niihin ja ensimmäinen raksaliikkeen myyjä hokikin "ei oota", asiaa sen enempää tutkimatta. Minun onnekseni se sympaattisempi myyjä riensi paikalle ja löysi kuin löysikin yhden paketin kuparinauloja hyllyrivin takaa, vaikka niitä ei ollut+ kuulemma 80-luvun jälkeen juurikaan myyty.


Saahan jo vähän fiilistellä joulua? Edes ihan hieman? Tästä kuvasta se alkaa ja kohta jo leivotaan piparkakkuja ja niitä hauskoja leivottuja joulutähtiä, missä on vihreän kuula puolikkaat marmeladina. 

Nähdään pian,
Tiina

Lastenhuoneen remontin herkkupaloja.

Lastenhuoneen remontin herkkupaloja.


Lastenhuoneen remontti on ihana, sillä siinä voi aina hieman irroitella ja toteuttaa sellaisiakin asioita, mitä et muuten toteuttaisi, kuten vaikkapa banaaninkeltaisen patterin. Patteri ja tapetti ovat ehkä itseäni eniten ihastuttavia herkkuja tässä tilassa. Tässä kuvassa patteri on juuri asennettu ja paikkamaalattavaa vielä riittää, mutta jo nyt se on ihan mieletön herkkupala! Patteri haettiin puolentoista sadan kilometrin päästä ja nostettiin neljän hengen voimalla autoon ja siitä eteenpäin patteria siirreltiin lähinnä trukin tai kurottajan piikeillä paikasta toiseen. Voi miten älyttömästi jännitin sitä, että jos patteri vuotaisikin heti, kun se lopulta saataisiin paikoilleen ja täyteen vettä, mutta loppupeleissä kaikki sujui todella hyvin ja se lämmittää hienosti lasten huonetta.


Huoneen suunnittelussa minulla oli upeana apuna iloiseksi sisustussuunnittelutoimistoksi itseään kutsuva InHouse Design  Ilmajoelta ja heiltä tuli ajatus muun muassa tähän makeaan lastenhuoneen tapettiin. Lapset ihastuivat tapettiin kerta heitolla ja eläimiä on tunnisteltu tapetista ahkerasti. Scionin tapetit ovat muutenkin melkoisia herkkuja, ja niitä voit tutkia enemmän TÄÄLLÄ! Tapetti oli todella helppo asentaa, kuten laadukkaat tapetit muutoinkin ovat helppoja iskeä seinään. Tämä tapetti kesti jopa pinkopahvin elämisen alustana, vaikka ei Non Wowen tapettina itse vetykään.


Lastenhuoneessa on musta tapetti, iloisen keltaisia yksityiskohtia, merenvihreä lattia ja suunnitteilla on ehkä vielä jotain ruohonvihreää. Lisäksi huoneessa on runsaasti valkoista, joten mitään "värioksennusta" ei tässä tavoitella, vaan kaunista harmoonista lopputulosta.


Nämä patterin muodot ihastuttivat suuresti ja se huokuu samaa vanhaa tunnelmaa, kuin vaikkapa pönttömuurit. Patteri maalattiin ensin Colorian Exolla ja sitten päälle Colorian Greenlinellä, mikä oli sävytetty banaaninkeltaiseksi. Kumpikin maali on jo monessa tilanteessa hyväksi testattu ja Greenline on ehdoton suosikkimaalini, mistä kirjoitinkin juuri jokin aika sitten TÄÄLLÄ!


Tältä patteri näytti sitä noutaessamme. Upeaan lopputulokseen pääsimme hiekkapuhalluksen ja maalauksen kautta. Kerron lisää lastenhuoneen valmistumisesta taas ihan pian. Ainakin se on jo varmaa, että jouluksi se valmistuu.

Hyvää syksyä ja ihan pian myös joulun odottelua!

Tiina



Valohimmelin ohje

Valohimmelin ohje



Kellojen siirto, mikä ihana tekosyy ripustaa valoa iltojen pimeyteen. Postauksessa perehdytään valohimmelin valmistukseen ja annetaan vinkkejä omiin toteutuksiin. Mukavia himmelinsuunnitteluhetkiä.


Tässä postauksessa tehdään kuusikulmainen timanttihimmeli, minkä mitat löydät, kun luet eteenpäin. Mittasuhteita hieman muuttelemalla voit luoda hyvinkin erilaisia timantin mallisia kappaleita. Tämä timantin mallinen himmelikuutio on todella kookas, se on tehty 10 m pituisella valokaapelilla ja sen vieressä näet ison lasipullon antamassa mittasuhteita.


Tarvitset valohimmelin valmistukseen valosarjan, pieniä nippusiteitä, sekä akryyliputkia. Timanttihimmelin peruskuution käytetään kolmen pituisia putkia, tavalliseen peruskuutioon tarvitset vain yhden pituisia putkia. Voit valmistaa valohimmelin myös edullisista kellertävistä sähköjohtojen suojaputkista, mutta saat kauniimman käyttämällä kauniisti valoa läpäiseviä kirkkaita akryyliputkia, mitä saat ostettua esimerkiksi Etralta. Akryyliputket ovat kuitenkin mielestäni suhteellisen arvokkaita, mikä voi vähentää ostointoa niiden suhteen.


Käyttämäni akryyliputken sisähalkaisija oli 1 cm ja ulkohalkaisija 1, 2 cm. Putkien sahaamiseen tarvitaan pienihampainen saha ja annos kärsivällisyyttä. Itse pätkin putkista sopivan mittaisia Ryobin puukkosahalla ja lopputulos ei häikäissyt siisteydellään. Kuitenkin läpinäkyvät putket vain ohjaavat kaapelia, eikä lopputuloksessa yön pimeydessä näy epäsiistit sahausreunat. Valoletku oli halkaisijaltaan noin 4 mm ja siltikin kitka hidasti pujottelua jonkin verran, joten ihan todella tiukkaa mitoitusta ei kannata suunnitella putkien sisähalkaisijan ja valokaapelin/ -johdon halkaisijan välille. 



Valosarjasta ja sen hankinnasta kannattaa aloittaa, on paljon helpompaa hommata ensin sopiva valosarja ja sovittaa himmelin koko valosarjaan, kuin toisinpäin. Konstsmiden valikoimasta löytyi täydellinen valosarja tähän tarkoitukseen. Taipuisan kaapelin sisällä oleva valosarja oli sopivan ohut, jotta se mahtui sujuvasti akryyliputken sisälle, valokaapeli taipui hyvin himmelin käännöksissä, valoja oli mukavan tiheästi ja lisäksi kaapeli suojasi valosarjoja pujotteluvaiheessa. Valosarja toimi pattereilla ja siihen kuuluu ajastustoiminto, mikä helpottaa himmelin ajastamista, sijoittelua ja liikuttelua. Tämän valosarjan saat tilattua esimerkiksi Halpa-Hallin nettikaupasta tai noutamalla myymälästä.


Tässä vielä oma piirustukseni valohimmelin valmistukseen 10 metrin valokaapelilla. Putkien päällä olevat numerot merkitsevät pujottelujärjestystä. Risteyskohdat sidotaan nippusiteillä ja kun tämä kuvio on valmis, niin kolme sakaraa sidotaan nippusitein toisiinsa sekä ylhäältä, että alhaalta. Omat putkien mitat kannattaa laskea valosarjan pituuden mukaan ja jokaiseen risteyskohtaan/ käännökseen pitää muistaa varata hieman tilaa. 

Kuvissa oleva valohimmeli on tehty kuvassa olevilla mitoilla, mutta lämpimästi suosittelen seuraavia mittoja, mitkä on ajateltu sopivan taloudellisesti 2 m pituisiin putkiin: 
  • 33,3 cm x6 kpl 
  • 50 cm x6 kpl 
  • 79 cm x6 kpl 

Tämän himmelin saat toteutettua viidellä 2 metrin putkella esimerkiksi seuraavalla "leikkaussuunnitelmalla":

79 + 79 +33 = 1,91 m
50+50+33+33+33 = 2 m
79+79+33= 1,91 m
79+79+33=1,91 m
50+50+50+50= 2m



Vaikka himmeli perinteisesti ajatellaan riippuvana elementtinä, niin himmelin peruskuutio voi toki olla myös koristeena vaikkapa talven tullen tyhjennetyllä terassipöydällä. Trendikkäät himmelikuutiot ovat kauniita, niin roikkuvina, kuin makoilevinakin kappaleina.

Blogini tapahtumia seuraat helposti myös blogini facebook-sivulla TÄÄLLÄ!

Syysterkuin,
Tiina