Romulavalta ruokailutilan valaisimeksi ja suoraan valaisinhaasteeseen.



Osa kotimme valaisimista ovat pelastettuja romuja, joista on tehty valaisimia. Monista esineistä voi vielä tehdä hienon valaisimen, vaikka niistä ei muuksi  enää olisikaan.



Tämä meidän perheen uusin valaisin on asennettu tulevan ruokatilan pöydän päälle ja on jo ihastuttanut vieraita persoonallisuudellaan. Lypsykoneesta rakennettuja valaisimia ei juuri ole. Meidän vanhalla maatilallahan on ollut aiemmin lehmiä ja siivotessamme käsiin sattui kaikenlaista meille tarpeetonta huonokuntoista tavaraa, mikä olisi päätynyt roskalavalle, ellei tavaroille olisi aktiivisesti keksitty uusia funktioita. Valaisin muistuttaa meitä tilasta ja sen historiasta, siivittää ajatukset siihen miten olemme pieniä hippusia vanhan tilamme koko tarinassa.


Oih, miten listoittamaton katon raja näyttää tökeröltä :-/. Kuitenkin jos pystyy kaikesta huolimatta kohdistamaan katseensa itse valaisimeen, niin kyllä olen ylpeä kierrätyksestä ja ylipäänsä loistavasta ideasta tehdä jostain asiasta jotain ihan muuta. Odottamatonta ja jännää! Rakastan tuota erilaista valaisinta!



Tämä postaus osallistuu nettirautakauppa taloon.com blogikilpailuun sisustusniksit.fi -valaisinhaaste kutsuttuna. Olethan kultainen ja käyt äänestämässä blogiani TÄÄLLÄ! Äänestää voi 20.12. alkaen!


Taloon.com verkkokaupasta meille on kotiutumassa sysipimeään puutarhaan kauniita Markslöjd puutarhavalaisimia. Ihanaa meidän puutarha saa valot ensi talveksi. Ajattomia kauniita valopalloja. Tuskin maltan odottaa!



Lastenhuoneeseenkin jo kurkin jotain. Eero Aarnion Ring - valaisin olisi minun valintani valkoisena tai keltaisena. Ehkä maltan vielä hetken. Emme vielä tiedä riittääkö aika ja energia ensi kesänä lastenhuoneeseen asti, sillä vielä on remonttia tekemättä ennen lastenhuoneeseen siirtymistä.




Vilautan vielä ruokailutilastamme vähän isomman kuvan. Huomenna saan asetella paikoilleen jouluksi sopivasti valmistuneen ruokapöytämme ja eriparituolit paikoilleen. Puolapuut ja Lennolin valkoinen akustiikkataulu jo luovatkin tilaan oikeanlaista tunnelmaa vanhoista pitsilakanoista muokattujen verhojen ja puuarkun seurana. Tilan listoitustyöt saa odottaa kevääseen ja tila joutuu odottamaan viimeistä silausta.

 Haastan Koti hyppysissä- blogin mukaan tähän valaisinhaasteeseen, kertomaan oman valaisintarinansa. MUOKS. Haasteeseen on vastattu ja postaus löytyy TÄÄLTÄ!


Siskonpaneelisopan jouluvalmistelu voit helpoiten seurata Siskonpaneelisopan facebook-sivun kautta tykkäämällä sivusta. MUISTITHAN ÄÄNESTÄÄ JO? ;-)