Jouluiset asetelmat voi toteuttaa monin eri tavoin.


Ensimmäisessä asetelmassani käytin aiemmassa postauksessani vinkkaamiani omia leluosaston suosikkejani. Nämä kauniit valkohäntäpeurat muodostavat yhden minimaiseman. Olenhan kotoisin Varsinais-Suomesta ja asunut pitkään lähellä valkohäntäpeurojen alkuperäistä leviämispaikkaa,  joten nämä ovat erityisen tuttuja eläimiä. Vanha keittiötölkki muuntaa asetelmankin mukavasti vintage-henkiseksi.




Valkohäntäpeuroja tai muita metsän eläimiä minimaisemiin voi hankkia täältä.  Olen aivan rakastunut noihin käsinmaalattuihin eläimiin ja haaveilen hankkivani muitakin joulumaisemiin sopivia eläimiä.


Toisessa minimaailmassa ollaan hakemassa joulukuusia. Kuuset on jo viritelty auton katolle ja kotimatka voi alkaa. Tekolumi on hankittu Minimanista ja puita olen tilannut täältä. Asetelmiin on sujautettu myös pattereilla toimiva tuikku sekaan, jolloin purkeista loistaa pieni tunnelmavalo myös öisin.


Kuusten välistä löytyy kyltti, missä tarjotaan ilmaiseksi joulukuusia + lämmintä joulumieltä.


Väliin vilahdus ruokailutilamme tunnelmasta. Eriparituolit saavat minut edelleen hyvälle tuulelle ja tuovat iloa huoneeseen. 


Eläinaiheinen jouluasetelma on minulle tärkein ja haaveilen jo seuraavien eläinten tilaamisesta:

Kyllähän kettu ja villikani voivat olla sulassa sovussa ainakin jouluasetelmassa ;-). 
 Onko teillä Scleich -eläimiä koristeena tai lasten leikeissä?

Nähdään pian,
Tiina