Remontissa suunnitelmat uusiksi.


Niin ei ole todellista! Meille piti lastenuoneeseen jättää levyjen alla ollut vanha puulattia,  ihanaksi yksityiskohdaksi ja tuulahdukseksi menneestä. Homekoiran piti tulla tarkistamaan alapohjan kunto ja remontti olisi jatkunut suunnitelmien mukaisesti kivasti eteenpäin koiran varmistellessa ettei 
alapohjassa olisi hometta ja sen uskaltaisi jättää uusimatta. Näin ei kuitenkaan käynyt.






 Lastenhuoneen lattiasta piti tulla vanha kaunis puulattia ja isoin ongelma olisi voinut olla moottorisahalla kaltoin kohdeltu puulattian kohta, mikä yllä olevassa kuvassa näkyy. Kaikki suunnitelmat menivät uusiksi hetkessä. Lattian levyjä purettiin jo lautalattian päältä, jotta alapohjasta saataisiin mahdollisimman hyvät tuoksut koiralle ja koira osaisi paremmin paikallistaa homekohdan. Purkaminen edistyi innolla, kunnes sorkkarauta vain upposi levyjen välistä, eikä pysähtynytkään lautalattiaan. Sama tapahtui useasta kohdasta. Lattiassa oli siis lautalattia vain osittain tallella ja puolet puulattiasta oli jo poistettu.  Tähän pysähtyi suunnitelmat, kaikki pitää purkaa nyt joka tapauksessa, sillä lattiassa oli mineraalivillaeristeet ja toivoa, ettei vääränlaiset eristeet olisi aiheuttanut tuhoa. Koirasta ei olisikaan meille nyt suurta apua, sillä purkuhommat olisivat edessä. Mineraalivillat lähtevät luonnollisesti kaikki vaihtuen hydroskooppisiin eristeisiin. Lattian purku pysähtyi nyt tähän,  sillä lattiaa ei voi purkaa ennen kevättä. Lattia jää siis odottamaan huhtikuuta, ennen kuin edistymme rossipohjan eristeiden poistamiseen, jotta ohitamme pahimmat pakkaset ennen alapohjan aukomista. Tähän voisi todeta kuin nelivuotias poikani totesi vastoinkäymisen kohdatessa: -Voi paska,



Nyt sitten rauhoitutaan hetkeksi,  ja sitten jatketaan seinien kanssa ja toivotaan ettei kovin ikäviä yllätyksiä tule vastaan. Pikkuhiljaa pitää koota itsensä tästä ketutuksen suosta ja pitää pohtia mitä tuonne lattiaan nyt tulee ja mitä pintamateriaaliksi ja mihin lelut ja mitkä sängyt ja niin edelleen.  Näistä aiheista lisää myöhemmin!

Tässä kohtaa tekopirteät terveiset kuulostaisivat kornilta, joten nähdään pian toivottavasti kivammissa merkeissä!

Tiina