DIY Muovailuvahahahmojen teko sopii perheen pienimmillekin.


Näin päiväkodin pienten puolella näitä hauskoja muovailuvahahahmoja. Hauskuutta lisäsi pienten ihmisten luovuus ukkojen tekemisessä. Kuusi kättä ja yksi pari silmiä oli peruskauraa aivan pienempien taiteellisessa näkemyksessä. Hienointa oli, että jokainen oli saanut jotain näkyvää aikaan ja osannut tehdä jonkinmoisen hahmon tökkimällä valitsemiaan hahmonosia muovailuvahapalloon. Näitä pienten ihmisten nerokkaita DIY-hommia piti saada kotiinkin testattavaksi!

Huijausbetonilla kauniita sisustustuotteita.


Betonipinnat ovat kovin muodikkaita edelleen, ja varsinaisia ulkona tehtäviä betonitöitä odotellessa, voi fiilistellä vaikkapa tällä "huijausbetonilla". Tuote on oikeasti betonimaalin tapaista efektipastaa, mutta sillä saa helposti kaunista betonipintaa aikaiseksi.

Se oikea lelukori on löytynyt!




Meille on kotiutunut uusi lelukori, mikä on aivan loistava. Bonuksena kori tuo ripauksen lisää kodikkuuden tuntua olohuoneeseen. Vanha lelukori oli sen verran karmea, että nettiin ei tuon kammotuksen läsnäoloa ikinä kuvattu. Ällövihreä pyykkikori pääsi takaisin oikeaan tehtäväänsä, nyt kun olohuoneeseen saatiin riittävän tilava lelukori poikien leluille. Niin ja meilläkään ei lapset leiki lastenhuoneessa, vaan siellä missä äiti ja isäkin iltaisin ovat ja näin ollen myös lelut.

Englanninlakritseja avainnauhaan!



Oletko koskaan nähnyt englanninlakuiksi muotoiltuja "helmiä". Niistä saa katseen kiinnittävää kaulanauhaa , avaimenperää tai muuta vastaavaa. Jämäpaloista voi pyöritellä helmiä.



Englanninlakritsien kiinnitys sopivan matkan päähän toisistaan sujui helpoiten kuvassa näkyvällä tavalla. Sitomiseen käytetty naru on kapeaa ja joustavaa korujen valmistukseen tarkoitettua mustaa narua.

Sokerista ystävänpäivää!


Ruokailutila ennen ja jälkeen.





Tältä meillä näytti ennen ruokailutilan remonttia.



Hienot uudet listat viimeistelevät kotia.


Listat viimeistelee tilan ja tila ansaitsee arvoisensa listat. Ensin pieniä kurkistuksia lopputuloksesta.

Sanomalehtiseinää ruokailutilaan ja ylihoitajattareksi Sortavalaan.




Tolkuttoman pitkään, eli melkein vuoden venynyt ruokailutilan muutos on vihdoin loppusuoralla. Tilan yksi seinä tapetoitiin ja se haluttiin tehdä olohuoneen alapohjan remontin yhteydessä löytyneillä vanhoilla sanomalehdillä. Tämä siksi, että sitä täysin oikeaa tapettia ei löytynyt ja siksi, että näin saimme tilaan juuri halutunlaista tunnelmaa. Seiniin tallentui aitoa historian havinaa ihan 20-luvulla eläneen talon väen muistilapuista ja piirustuksista lähtien.



Huonokuntoisista lehdistä saattoi leikata talteen hyväkuntoisia kohtia ja tallettaa historiaa seinälle näkyviin. Samaa ajatusta hyödynnettiin jo vessassa ja nyt jatkoimme saman idean kanssa myös ruokailuhuoneessa. Mikäli olisin tapetoinut enemmän kuin yhden seinän, niin olisin valikoinut enemmän tasaista tekstiä ja vähemmän kuvia ja mainoksia ja hakenut seinään rauhallisempaa yleisilmettä.



Tapetoimme tasoitetapetin päälle, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä. Ohuen sanomalehden läpi olisi paistanut helposti alla olevat värisävyt.

Meillä tapetoitiin sisäväliseinää ja näin ollen hengittävyysasioita, eli kosteudensiirtymisiä rakenteissa ei tarvinnut miettiä. Mikäli asut vanhassa hengittävässä talossa ja sanomalehtitapetti tulee ulkoseinään, niin kannattaa katsoa kaikki materiaalivalinnat huolella hengittäviksi.


Ruokailutilaa tapetoitiin jopa vuoden 1919 lehdillä, kun vessassa olimme käyttäneet paljon tuoreempia lehtiä. Taloamme on rakennettu ja remontoitu osissa ja lehtien vuosiluvuista saattoi päätellä milloin lattiaa on tehty.



Tapetoinnissa kului todella aikaa, sillä käyttökelpoiset lehtien palat saattoivat olla melko pieniäkin ja osittain sen vuoksi, että jämähdin lukemaan näitä mielenkiintoisia uutisia. Erityisesti työpaikkailmoitukset ja mainokset olivat huikeita sukelluksia historian syövereihin.



 Listatkin on vihdoin seinässä asti. Niistä lisää seuraavassa postauksessa.

Facebook-sivuani pääset tykkäämään TÄSTÄ!



Helppoja DIY-hommia ja metsäretkeä.


Kotopirkot saivat tilaisuuden iskeä kyntensä kiinni Green Craft- kierrätysmateriaaliin , yhteistyössä Dafecorin kanssa. Materiaalia on levyinä ja eri levyisinä nauhoina ja on valtavan näppärää laiskan naisen materiaalia, sillä ompelukoneen virittäminen iskuun ei ollut ollenkaan välttämätöntä. Tosin hieman ompelin saumaa koneellakin, mutta esimerkiksi reunojen huolittelu oli täysin tarpeetonta tämän materiaalin kanssa.


 Saatiin mukava haaste ja aiheiksi saimme #yhteiseloa, #retkellä ja #ulkoilmassa tägäykset. Kolmen naisen ja kolmen lapsen voimin suuntasimme eväsretkelle laavulle.

 Muutama sananen vielä itse materiaalista, nyt kun sitä on päässyt hipelöimään oikein ajan kanssa. Jämäkkä huopalevy on perusväriltään harmaata ja siinä on eri värisiä sattumia runsaasti siellä täällä. Ihmeen moneksi tämä materiaali kuitenkin taipui ja oli omiaan myös ulkoilukäytössä villan loistavien ominaisuuksien ansiosta.

Mikä sen parempaa, kuin mukava hetki ulkoilmassa hyvässä seurassa makkaraa ja vaahtokarkkeja grillatessa.


Voitte vain kuvitella miten paljon nopeampaa on työstää materiaalia, mistä kankaan reunoja ei tarvitse huolitella ollenkaan. Tuloo kuulkaa valmista nopiaan!


Kotona kori muuntui pesäksi sukankutimelle. Soma keskeneräisten DIY-projektien kori.
Mikäli innostuit itse materiaalista, niin Taitoyhdistyksiltä saa materiaalia ostettua ja alla olevasta kuvasta näet omaa toteutusvinkkiäni punottuun huopakoriin.


Minulle on tämän materiaalin myötä herännyt paljonkin ajatuksia materiaalin käytöstä ja tätä tullaan mahdollisesti näkemään tulevaisuudessa myös meidän makuuhuoneessa, kunhan remontti etenee sinne asti.





Poronsarvia, höyheniä ja villaa, eli aitoja materiaaleja.


Meille on kotiutunut ihania materiaaleja, mitä tullaan hyödyntämään makuuhuoneemme sisustuksessa. Valmista jälkeä tuskin nähdään ennen ensi syksyä, mutta koska olen jo niin Rakastunut näihin materiaaleihin, niin pitäähän näitä ilonaiheita esitellä täällä blogissa.


Kauniita, siroja ja muodokkaita poron sarvia, joihin olen enemmän kuin tyytyväinen. Näiden ostaminen oli aika jännittävä projekti, sillä ystäväni kautta tilatessani, minun piti ilmoittaa kiloissa, kuinka paljon poronsarvia haluan. Tilatessani kaksi kiloa poronsarvia, minulla ei ollut juurikaan käsitystä saisinko kaksi vai kymmenen sarvea. Lopulta sarvipussista ilmestyi kahdeksan sisustuskäyttöön täydellistä sarvea. Näitä tulee makuuhuoneen valaisimeen ja mahdollisesti muuallekin makuuhuoneen sisustukseen.



Herkkiä, kevyitä ja mustanpuhuvia höyheniä. Ehkäpä kollaasi näitä lasin alle?



Green Craft -villahuopaan tutustun parhaillaan ja ajatus tästä kierrätysmateriaalista osana makuuhuoneemme sisustusta vain vahvistuu. Ihanan helppo materiaali! Tästä materiaalista kerron lisää ihan omana juttunaan 1.2. julkaistavassa postauksessa.




Käykäähän kurkistamassa miten kauniisti Kotohippusia -blogissa puhutaan meidän kodista tämän päiväisessä postauksessaan. Kotohippusia - blogilla on myös omat Facebook-sivut , mitä kautta blogin seuraaminen on helppoa, joten käyhän tykkäilemässä.




Ihanaa viikonloppua sinulle! Nähdään sunnuntaina, jolloin saatan ihastuttaa sinutkin yhteen käsityökirjasuosikkiini ;-).